Ylen vaalikone

Hesarin vaalikone

MTV3:n vaalikone

Irc-Gallerian vaalikone 

Ymmärrän, että on paljon erilaisia näkemyksiä siitä, miten graffiteihin pitäisi suhtautua. En kuitenkaan ymmärrä nollatoleranssilinjaan liittyvää fanaattista suhtautumista. Esittelijä katsoi mm. tarpeelliseksi halventaa aloitteen tehneitä valtuutettuja. “Graffiti on kuin syöpä, jos sille antaa sormen, se vie koko käden”, kuvaa hyvin kiihkoa, jolla graffitien vastaista sotaa Helsingissä käydään. Mikään muu aihe ei tunnu kaupungin hallinnossa herättävän samanlaista raivoa. Aiemmin ollaan oltu huolissaan esimerkiksi siitä, että tiedotusvälineissä graffitia käsitellään “moniäänisesti”.

Poliitikon pitäisi pystyä kestämään mitä tahansa paskapuhetta menettämättä malttiaan. Käytökseni oli huonoa lautakuntatyöskentelyä. Toisaalta välillä on hyvä muistaa, että asiat oikeasti tuntuvat joltain.

Mielestäni katutaiteella, tarroilla ja julisteilla on paikkansa kaupungissa. Jokaista pintaa tai betoninharmaata alikulkutunnelia ei tarvitse kontrolloida. Mitä vain ei tarvitse hyväksyä, mutta toleranssia tarvitaan lisää.

1. Graffiteissa ei ole kyse terrorismista. Raivon voisi mitoittaa sen mukaan.

2. Stop töhryt -kampanja on täynnä ylilyöntejä, jotka ovat kiristäneet viranomaisten ja nuorten välejä Helsingissä. On etsittävä parempia toimintamalleja.

3. Nollatoleranssin ulottaminen esimerkiksi julisteiden liisteröintiin on sabotoinnut mahdollisuudet monen kulttuuritapahtuman mainostamiseen.

4. Tiettyä estetiikkaa ei voi kriminalisoida tai tuomita “ei-taiteeksi”. Kiasman kirjakaupassa voi käydä toteamassa, kuinka merkittävä urbaanin taiteen laji graffiti on. Kaupungissa on oltava laillista tilaa graffiteille.

5. Vartijoiden maalareihin kohdistamista ylilyönneistä on turhan paljon huhuja. Asia pitäisi selvittää puolueettomasti pohjamutia myöten.

Stop töhryille -kampanja täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Syntymäpäiviä juhlistetaan seminaarilla Finlandia-talossa 16.9. Kiasman pihalla järjestetään samaan aikaan Töhryfest-vastatapahtuma. Minulla on kutsu kumpaankin, taidan suunnata Kiasmalle.

Joukkoliikenteen laatua on parannettava ja samalla lippujen hinnat on saatava alas. Autottomuus pitää olla helppoa ja halpaa, jotta se olisi houkuttelevaa ja oikeudenmukaista. Lisäksi tarvitaan johdonmukaista autoilun rajoittamista.

Autot vievät tilaa kotona, työpaikalla, kadulla ja kaupassa. Autot asuvat ja liikkuvat kaupungissa väljemmin kuin ihmiset. Helsingin kaupunkitilassa on tehtävä uusjako. Autokaistoja ja parkkipaikkoja on otettava muuhun käyttöön.

Laadukas joukkoliikenne vaatii tilan valtaamista autoilta. Bussien ja raitiovaunujen nopeutta voidaan lisätä omien kaistojen ja liikennevaloetuuksien avulla. Joukkoliikenteellä on oltava selkeä etuajo-oikeus yksityisautoihin nähden.

Autokaistoista tilaa olisi syytä lohkoa myös pyöräkaistoille. Pyöräilijöiden sijoittaminen jalankulkijoiden sekaan on vaarallista ja turhauttavaa kaikille osapuolille. Lisäksi Helsinki tarvitsee toimivan ja laajan kaupunkipyöräjärjestelmän, joista on löytyy hyviä esimerkkejä muualta Euroopasta. Nykyisten parin hassun ja hajotetun kaupunkipyörän tilalle pitää saada tuhat panttia vastaan lainattavaa tuliterää menopeliä.

Parkkipaikkojen rakentamisvelvoitteen sijasta voitaisiin rakentaa autovapaita kaupunginosia. Helsinkiin rakennetaan lähivuosina kokonaan uusia asuinalueita. Parkkipaikattomat kaupunginosat olisivat tervetullut lisä Helsingin asumisvaihtoehtoihin. Ylipäätänsä on lopetettava arvokkaan kaupunkitilan luovuttaminen parkkipaikoiksi pilkkahintaan. Kuka muu kuin auto saa kodin kantakaupungin ytimestä kolmen euron neliövuokralla kuukaudessa?

Tulot:
+1500e (opintolaina)
+1250e (kolme lahjoitusta)
+716,12e (omaa rahaa)

——————–
+3466,12e

Muuta:
-Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden kärkiehdokkuus tarkoitti ilmaista pääsyä ViNOn suorapostitukseen, joka lähetettiin kaikille ensimmäistä kertaa äänestäneille Helsingissä (ja muissa suurissa kaupungeissa). Postituksessa meni saatekirje, Vihreä lanka, jonka välissä ViNOn vaalilehti ja mm. minun esitteeni. Muut ehdokkaat pääsivät postitukseen mukaan rahalla, tämän arvo oli 1730e.

-Kärkiehdokkuus tarkoitti myös hieman enemmän näkyvyyttä vaalilehdessä, nettisivuilla sekä Helsingissä järjestettyjä vaalibileitä, jossa olin “pääosassa” yhdessä toisen helsinkiläisen kärkiehdokkaan Mari Puoskarin kanssa. Saimme Marin kanssa lahjoituksena bilemainoksen Uutislehti sataseen, arvo oli 800e.

Menot:

-1600e (lehtimainospaketti, sisälsi yhteismainokset NYT-liitteessä ja vaalipäivän Hesarin mainoksen)
-101e (Osuus Voiman yhteismainoksesta)
-146,42e (Mainos tilaisuudesta Osmo Soininvaaran kanssa, mainos maksoi yhteensä 446,42e, loput maksoivat Helsingin vihreät (200e) ja Helsingin vihreät nuoret (100e))
-85e (Mainos tilaisuudesta Pihlajamäessä Koillis-Helsingin lähisanomissa yhdessä kahden muun ehdokkaan kanssa, jokta maksoivat kumpikin saman verran.)
-350e (ehdokasmaksu)
-370e (40 kpl metromainoksia)
-46,90e (1. flaijerin paino)
-658,80e (20000 kpl 2. flaijerin painos)
-38e (2. flaba, lisäkopiot)
-20e (2 lisävalokuvaa Heikki Tuulelta)
-50e nettihoustaus

——————-
-3466,12e

Helsingissä on 3 000 ihmistä asunnottomana. On vaikea ymmärtää, kuinka näiden ihmisten kadulla oleminen voisi olla parempi tilanne kuin tukiasuntojen rakentaminen. Hallituksen tuore pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma antaa tarvittavat välineet tilanteen parantamiseen. Ohjelman toteuttamiseen on myös rahaa. Valtio nostaa tukensa pitkäaikaisasunnottomille tarkoitettujen asuntojen määrän lisäämiseen 50 prosenttiin.

Töölön kohde on vain yksi lähes 30 mahdollisesta tukiasuntokohteesta, joista Helsingin Sanomat uutisoi (HS 20.3.) aiemmin keväällä. Kohteet sijaitsevat eri puolilla kaupunkia. Tämä on tärkeää, sillä sosiaalinen asuntotuotanto pitää jakaa tasaisesti eri puolille kaupunkia. Tässä suhteessa Töölön ei voida väittää olevansa kohtuuttoman rasituksen kohteena.

Tukiasuntojen toteuttamisessa on edettävä mahdollisimman nopeasti. Nyt tarvitaan aktiivisia asukkaita niin töölössä kuin muualla kaupungissa puolustamaan tukiasuntojen rakentamista ja kaikkien oikeutta kotiin.

Emma Kari
puheenjohtaja, Helsingin Vihreät Nuoret ry.
Tapio Laakso
kaupunginhallituksen varajäsen (vihr.)

Politiikassa pahinta kilpakumppania pitää hieman läimiä, mutta Vihreiden demariviha on menossa liiallisuuksiin. Sosialidemokraattien surkeuden vatvominen ja kierouden päivitteleminen sumentavat kykyä keskittyä oman politiikan tekemiseen.

Tunnetusti punavihreä yhteistyö on ollut Suomessa hankalaa. Vihreiden on syytä huolehtia ennen kaikkea omasta asenteestaan poliittisen yhteistyön eri suuntiin. Nykyisestä asenneongelmasta kertoo eniten se, että muutamat vihreät ajattelevat ristiriitojen johtuvan ainoastaan demareista. Vihreät ovat joskus syytelleet demareita ylimielisiksi, nyt on syytä katsoa, ettei pilkka osu omaan nilkkaan.

En väitä olevani mitenkään demareiden pilkkaamisen yläpuolella. Mikäs sen mukavampaa, kuin hukuttaa porvarihallituksen viimeisin häpeäntunteita aiheuttava päätös kunnon annokseen demarien soimaamista. Kuten ystäväni Hukkajukka blogissaan totesi Vihreiden tavasta vastata esitettyyn kritiikkiin: “Ynnynnyy ei me mitään porvareita olla sitäpaitsi demarihallitus teki paljon oikeistolaisempaa politiikkaa kun poisti varallisuusveron ynnynnyy.”

Demareiden 12 vuotta kestäneen hallitustaipaleen ja porvariyhteistyön synneillä Vihreät ovat pärjänneet ensimmäisen hallitusvuoden ihan kivasti. Vanhojen muisteleminen on kuitenkin aina politiikan kuivakkainta puuhaa, sillä on menestystä turha hakea. Porvareiden kanssa hallitukseen on menty, joten Vihreät joutuvat kantamaan vastuuta vielä monista ikävistä asioista. Niitä vastaan on syytä taistella urheasti ja samalla viedä läpi riittävästi hyviä vihreitä asioita.

Vihreät eivät ole porvaripuolue, siksi syksyn kuntavaalien jälkeen Vihreiden pitää etsiä kunnallistasolla yhteistyötä myös Sosialidemokraattien suunnasta. Punavihreän akselin hallitsemat kunnat toisivat hyvää vastapainoa hallituksen porvariyhteistyölle.

Kolumni on julkaistu Vihreässä Langassa

Suomalainen turvallisuuspolitiikka on kummallisen kaksijakoista. Uusien uhkien torjumista korostetaan virallisissa puheissa, mutta sisällöllinen painopiste pysyy perinteisessä aluepuolustuksessa ja vihollinen idässä. Nykyistä turvallisuuspolitiikkaa kuulee nykyään perusteltavan useammin työllisyydellä kuin turvallisuudella.

Rauha on yksi vihreän aatteen kulmakivistä. Rauha ei kuitenkaan ole vain sodan poissaoloa, koska rauha ilman oikeudenmukaisuutta tai toimeentulon edellytyksiä ei ole rauhaa. Länsi-Sarahan kaltaiset konfliktit saattavat unohtua, kun varsinaista sotaa ei käydä, mutta ilman todellista ratkaisua konfliktien syihin ne palaavat muistuttamaan itsestään entistä vaikeampina.

Konfliktien syntyyn kietoutuu monia tekijöitä. Esimerkiksi monien alueiden muuttuminen elinkelvottomaksi ilmastonmuutoksen edetessä on tulevaisuudessa vakava uhka rauhalle. Usein etnisinä tai kulttuurisina esitettyjen konfliktien taustalta löytyy myös taloudellisia ja poliittisia tekijöitä. Tämä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden julkaisu valottaa 2000-luvun konflikteja eri näkökulmista. Sotia ja konflikteja on mahdollista ehkäistä ja ratkaista. Aseet ovat siihen yleensä huonoin keino, koska silloin jotain on jo mennyt pahasti pieleen.

Perinteisen turvallisuuspolitiikan tilalle tarvitaan kokonaisvaltaista, rauhaa rakentavaa politiikkaa. Se tarkoittaa esimerkiksi asekaupan vastustamista, miinojen ja rypälepommien kiellon tukemista, köyhimpiä maita vahvistavaa kauppapolitiikkaa sekä aitoa monenkeskistä yhteistyötä sotilasliittojen tapaisen nurkkakuntaisuuden sijaan. Suomen pitäisi myös ottaa nykyistä laajempi rooli kansainvälisissä rauhanturvaoperaatioissa. Nythän niistä suurimman vastuun kantavat kehitysmaat. Pahalta maailmalta silmien sulkemisen sijaan tarvitaan aktiivista toimintaa.

Turvallisuus on inhimillinen perustarve: halua tietää, että omalla ja läheisillä ihmisillä on henki ja terveys tallella, hyvä olla sekä mahdollisuus päättää omista asioistaan vielä huomennakin. Politiikassa tarvitaan muutos aseiden oopperasta ja kuvitteellisilta uhilta suojautumisesta kohti arkipäiväisempää turvallisuuspolitiikkaa ja aitojen, todennäköisten ongelmien ennalta ehkäisyä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi ympäristö- ja kehityspolitiikan yhdistämistä turvallisuuteen. Silti kaikesta ei pidä tehdä turvallisuuspolitiikkaa. Maailman muuttuminen suureksi lentokentäksi ei ole ”turvallisuuden” arvoista.

Tapio Laakso
kirjoitus on julkaistu Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton Sota vs. Rauha -julkaisussa

Valtaukset ovat myös kamppailua kaupunkitilan hallinnasta ja kehityksen suunnasta. Kaupallisuutta kaihtavat tilat haastavat nopeasti etenevää yksityistämiskehitystä, joka haluaa kieltää kaiken asiattoman (ei kulutukseen suuntautuneen) oleskelun. Aikaisemmin ihmiset kokoontuivat turuilla ja toreilla, jotka olivat luonteeltaan ensi sijaisesti julkisia. Nyt kadut ovat täynnä autoja ja torit ovat siirtyneet kauppakeskusten sisään. Yksityiset vartiointiyhtiöt huolehtivat, että käytös on omistajan edellyttämän mukaista.

Nollatoleranssi edustaa samaa logiikkaa. Helsingissä sitä on käytetty ”töhryjä” eli graffiteja, tageja, tarroja ja julisteiden liisteröintiä vastaan. Pyrkimyksenä on siivota kaupunkitilasta pois kaikki, mistä ei ole maksettu, kaikki rönsyt, joiden olemassa olo loukkaa kaupunkitilan yksityisomistusta.

Vihreän kaupunkipolitiikan pitää pyrkiä julkisen kaupunkitilan lisäämiseen kaikilla suunnilla. Se tekee mahdolliseksi kaupunkilaisen kulutuskarkuruuden ja tukee muutenkin miellyttävän kaupungin rakentamista.

Kaupungin keskustassa pitää olla myös sellaista tilaa, jossa on mahdollista oleskella ja tehdä asioita ilman kulutuspakkoa. Keskustakirjasto on aina erinomainen projekti. Myös keskustan sulkeminen autoilta on erinomainen tapa vapauttaa kaupunkitilaa kaikkien käyttöön – tosin tämä saattaa johtaa pikemminkin kulutuksen lisääntymiseen keskustan muuttuessa houkuttelevammaksi paikaksi olla.

Tietyn kontrolloimattoman, harmaan alueen olemassa olo kuuluu kaupungin elämään. Jokaisen seinäpinnan väritystä ei tarvitse vahtia totalitaristisella tehokkuudella. Muutenkin betonisten siltatunnelien harmaat pinnat ovat lähinnä rikos ihmisyyttä vastaan. Ne sopisivat hyvin avoimiksi gallerioiksi graffitimaalareille. Samoin tapahtumien julistemainonta kaduilla on osa jokaista elävää kulttuurikaupunkia.

Kauppakeskusten tori- ja käytäväalueet pitäisi saada määriteltyä normaaleiksi julkisiksi tiloiksi, joilla saa oleskella asiattomasti tai vaikka jakaa poliittista propagandaa. Nämä paikat ovat nykyisin liian keskeisiä, jotta niiden pitäisi sallia toimia täysin omistajan mieltymysten mukaan.

Vastaavasti tarvitaan poliittisia toimenpiteitä kiinteistöjen tyhjillään pitämistä vastaan. Hollannissa tämä on toteutettu laillistamalla talonvaltaus tietyillä ehdoilla. Jotain tällaista tarvittaisiin Suomessakin. On käsittämätöntä, että esimerkiksi Helsingin kantakaupungin alueelta löytyy lukuisia, pitkään tyhjillään olleita rakennuksia. Tosin tässä suhteessa myös kaupungin pitäisi ryhdistäytyä, jotta sen itse omistamat tilat saataisiin käyttöön.

Toivon, että Helsingissä otetaan lähiaikoina pieni askel kohti julkisempaa kaupunkitilaa pysyvän sosiaalikeskuksen muodossa.

Tapio Laakso
kirjoittaja on Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja, joka tunsi itsensä vanhaksi luettuaan Hesarista kuuluvansa talonvaltaajien edelliseen sukupolveen

Jaloa ydintä kuitenkin varjostaa ikävä kasvain, joka vie pahimmillaan koko aatteen harhateille. Kasvain diagnosoituu saksalaisen filosofin Jürgen Habermasin parhaan argumentin periaatteeksi. Niemeläinen kirjoittaa: ”Parhaiten perustellun näkemyksen tulee vapaassa ja rajoittamattomassa keskustelussa voittaa.” Tasa-arvoa tarvitaan, jotta kaikki voisivat olla mukana keskustelemassa.

Parhaan argumentin periaate perustuu Habermasin ajatukseen kommunikatiivisesta rationaalisuudesta. Habermasin mukaan demokraattisuus ja konsensuksen etsintä ovat ihmisten välisen vapaan, rationaalisen keskustelun luontaisia, universaaleja piirteitä. Niemeläinen vaatii kirjoituksessaan sekulaaria politiikkaa, mutta takaovesta jumalan paikalle livahtaa kommunikatiivinen rationaalisuus, joka toimittaa yhdistävän voiman virkaa.

Tasa-arvo on erinomainen ydin vihreälle aatteelle. Tavoitteena on oltava alistussuhteiden lopettaminen ja ihmisten itsemääräämisen lisääminen. Parhaan argumentin periaate on ainoastaan tiellä tavoitteen saavuttamisessa. ”Vapaa keskustelu” on aina valmiksi alistussuhteiden ja vallan lävistämää. On järjetöntä käyttää sellaista keskustelun käsitettä, joka jättää valtasuhteet huomiotta, etenkin, kun tavoitteena on tasa-arvon lisääminen.

Politiikassa ei ole kyse parhaista argumenteista vaan tavoitteiden, arvojen ja intressien välisistä ristiriidoista. Parhaan argumentin periaate tekee politiikasta insinööritiedettä, jonka tarkoituksena on löytää ”oikeat ratkaisut” yhteiskunnan ongelmiin. Tällainen suhtautuminen politiikkaan merkitsee teknokratiaa ja on kaiken aatteellisuuden loppu.

Parhaan argumentin periaatteen suosio Vihreissä saattaa olla syynä siihen, miksi esimerkiksi palveluiden tuotantoa ei haluta käsitellä ideologisena kysymyksenä. Ratkaisut tehdään asia kerrallaan, koska yksittäisen tilanteen näkökulmasta ”parhaat argumentit” löytyvät kovin helposti. Yksittäisen sairaalaosaston ulkoistamisen suhteuttaminen globaalin uusliberaalin talouspolitiikan voittokulkuun on kunnallisessa päivänpolitiikassa haasteellista. Se vaatii enemmän tahtoa ja uskallusta kuin parhaita argumentteja.

Poliittinen muutos vaatii olemassa olevien valtasuhteiden ymmärrystä ja murtamista. Hyvät argumentit ovat tarpeen, mutta parhaan argumentin periaatteesta ei ole suunnan näyttäjäksi. Monet nykyään itsestäänselvinä pidetyt asiat on runnottu läpi kaikista parhaista argumenteista huolimatta. Kahdeksan tunnin työpäivä oli aikansa taloustieteilijöiden mielestä täysin mahdoton ajatus. Myöskään vaatimuksen toteutuminen ei ollut rationaalisen keskustelun tulos vaan yhteiskunnallisen kamppailun ja vastarinnan seuraus.

Hallitusvihreiden aate mitataan rohkeudessa tehdä tahtopolitiikkaa sekää asettu niiden puolelle, jotka on marginalisoitu tai jätetty kokonaan ulos yhteiskunnallisesta keskustelusta. Vallitsevia keskusteluja kyseenalaistavat leimataan aina, joten on kiintoisaa nähdä uskaltaako salonkikelpoisuuden saavuttanut roskajoukko puolustaa tämän päivän roskaväkeä. Heitähän kyllä riittää kotoisista aktivisteista Pariisin lähiöiden nuorisoon.

Tapio Laakso
kirjoittaja on Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Vihreässä Langassa 18/07

1. Yhteiskunnassa tehdään suunnattomat määrät arvokasta työtä, joka luo uutta vaurautta, mutta ei ole palkkatyötä. Tätä työtä väitetään tuottamattomaksi, koska siitä ei saa toimeentuuloa markkinoilla. Yhteiskunta ja markinat ovat kuitenkin tästä työstä riippuvaisia, joten työn arvo on tunnustettava ja sitä on tuettava myös rahallisesti.

2. Kaikille työntekijöille on taattava samat oikeudet työsuhteen muodosta riippumatta. Joustavuus on työnantajalle kilpailuetu, joten siitä on myös maksettava esimerkiksi takaamalla varalla olijoille palkkaa odotuksesta.

3. Sosiaaliturvan sidonnaisuutta työhistoriaan, etenkin vakituisiin työpaikkoihin, on vähennettävä.

4. Perustoimeentulo on irrotettava työstä ja muusta vastikkeellisuudesta jokaiselle maksettavan perustulon avulla.

5. Toimeentulo on irrotettava perheestä muuttamalla sosiaaliturva täysin yksilökohtaiseksi. Puolison tulojen vaikutus sosiaaliturvaan tarkoittaa riippuvuussuhdetta ja almuilla elämistä, josta on päästävä eroon.

6. Työn pitää aina olla kannattavaa, koska useammat mahdollisuudet valita, lisäävät autonomiaa. Sosiaaliturva on rakennettava niin, että lisäansioiden hankkiminen palkkatyöllä on aina mahdollisimman helppoa ja kannattavaa.

7. Ketään ei pidä pakottaa ottamaan vastaan työtä, jota hän ei halua. Tämän varmistamiseksi toimeentuloturvan on oltava riittävän suuri. Työn kannattavuus on taattava lisäansioiden mahdollisuudella, ei sosiaaliturvan heikennyksillä tai kontrollilla.

8. Edulliset vuokra-asunnot, maksuttomat peruspalvelut ja toimiva joukkoliikenne on erityisesti prekariaatin toimeentulon kannalta välttämätöntä. Vuokra-asumisesta on tehtävä kilpailukykyinen vaihtohto omistusasumiselle – ei ole oikein, että ne, jotke eivät voi tai eivät halua sitoutua asuntolainaan, joutuvat maksamaan asumisestaan enemmän.

9. Vanhemmuuden kustannukset on kokonaisuudessaan (esim. sijaisten rekrytointikulut, sairaan lapsen hoitamisesta aiheutuvat kulut) tasattava kaikkien työnantajien kesken, jotta naisten asemaa työmarkkinoilla parannettaisiin.

10. Pikavipit on kiellettävä koronkiskontana. Kiskurikorkoiset lainat ovat keino hyötyä vaikeassa tilanteessa olevien ihmisten ahdingosta.