Tapio Laakso | 176 | kunnallisvaalit 26.10.

Mitä olen tehnyt?

Lyhyt poliittinen historia

Lähdin mukaan poliittiseen toimintaan kyllästyttyäni seuraamaan sivusta maailman vääryyksiä joskus vuoden 2000 paikkeilla. Taustani on globalisaatioliikkeessä, joka vaati globaalia oikeudenmukaisuutta ja kritisoi kansainvälisten talousjärjestöjen tuhoisaa politiikkaa.

Sittemmin olen osallistunut hyvin monenlaiseen toimintaan eri aihepiirien parissa. Olin mukana perustamassa Independent Media Centeriä Suomeen nimellä Vaikuttava tietotoimisto. Myös Helsingin talonvaltausliike, siirtolaisten oikeuksia ja vapaata liikkumista ajava No Border -liike ja tietysti prekariaatin oikeuksia puolustava liike ovat minulle läheisiä.

Vihreissä nuorissa ja opiskelijoissa olen toiminut vuodesta 2001, mutta pääasiallisesti vihreän politiikan puolelle siirtyin vasta 2005. Koen, että erilaiset toimintamuodot täydentävät toisiaan. Nyt on vaalien ja puoluepolitiikan aika - uskon, että myös tätä kautta on mahdollista viedä eteenpäin yhteiskunnallisten liikkeiden ajamia asioita.

Tapio Laakso on
  • helsinkiläinen
  • kaupunginhallituksen varajäsen
  • kansanedustaja Anni Sinnemäen avustaja
  • valtiot. yo.




vino_logo_pieni.gif

liitto150.gif

Tapio Laakso | 176 | kunnallisvaalit 26.10. on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu