Sodan vai rauhan politiikkaa?
Kirjoituksia – lauantaina 15. syyskuuta 2007 klo 19.49 – kirjoittanut tapio
Maailma on pienentynyt siten, että nykyisin on hyvin vaikea ummistaa silmänsä kaukaisiltakaan tuntuvilta ongelmilta. Niillä kun on pian tapana kävellä vastaan kotinurkilla. Ilmastonmuutos, kansainvälisen talouden häiriöt tai kaukaiset konfliktit vaikuttavat myös meidän elämäämme. Esimerkiksi rajut varallisuuserot synnyttävät enemmin tai myöhemmin rajuja vastaliikkeitä.
Venäjän osin huolestuttavasta kehityksestä huolimatta meidän pitäisi huolehtia aivan jostain muusta kuin itärajan yli vyöryvistä tankeista. Venäjä lienee siirtymässä länsimaiden hyväksi havaitsemaan tapaan käyttää enimmäkseen taloudellisia keinoja (esimerkiksi energian vientiä) poliittisten tavoitteidensa saavuttamiseen. Kannattaako yhteiset rahat siis laittaa taisteluhävittäjiin ja nuorten miesten pitkään poissa pitämiseen opinnoista ja työelämästä vai energiaomavaraisuuden parantamiseen esimerkiksi uusiutuvalla energialla?
Suomalainen turvallisuuspolitiikka on kummallisen kaksijakoista. Uusien uhkien torjumista korostetaan virallisissa puheissa, mutta sisällöllinen painopiste pysyy perinteisessä aluepuolustuksessa ja vihollinen idässä. Nykyistä turvallisuuspolitiikkaa kuulee nykyään perusteltavan useammin työllisyydellä kuin turvallisuudella.
Rauha on yksi vihreän aatteen kulmakivistä. Rauha ei kuitenkaan ole vain sodan poissaoloa, koska rauha ilman oikeudenmukaisuutta tai toimeentulon edellytyksiä ei ole rauhaa. Länsi-Sarahan kaltaiset konfliktit saattavat unohtua, kun varsinaista sotaa ei käydä, mutta ilman todellista ratkaisua konfliktien syihin ne palaavat muistuttamaan itsestään entistä vaikeampina.
Konfliktien syntyyn kietoutuu monia tekijöitä. Esimerkiksi monien alueiden muuttuminen elinkelvottomaksi ilmastonmuutoksen edetessä on tulevaisuudessa vakava uhka rauhalle. Usein etnisinä tai kulttuurisina esitettyjen konfliktien taustalta löytyy myös taloudellisia ja poliittisia tekijöitä. Tämä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden julkaisu valottaa 2000-luvun konflikteja eri näkökulmista. Sotia ja konflikteja on mahdollista ehkäistä ja ratkaista. Aseet ovat siihen yleensä huonoin keino, koska silloin jotain on jo mennyt pahasti pieleen.
Perinteisen turvallisuuspolitiikan tilalle tarvitaan kokonaisvaltaista, rauhaa rakentavaa politiikkaa. Se tarkoittaa esimerkiksi asekaupan vastustamista, miinojen ja rypälepommien kiellon tukemista, köyhimpiä maita vahvistavaa kauppapolitiikkaa sekä aitoa monenkeskistä yhteistyötä sotilasliittojen tapaisen nurkkakuntaisuuden sijaan. Suomen pitäisi myös ottaa nykyistä laajempi rooli kansainvälisissä rauhanturvaoperaatioissa. Nythän niistä suurimman vastuun kantavat kehitysmaat. Pahalta maailmalta silmien sulkemisen sijaan tarvitaan aktiivista toimintaa.
Turvallisuus on inhimillinen perustarve: halua tietää, että omalla ja läheisillä ihmisillä on henki ja terveys tallella, hyvä olla sekä mahdollisuus päättää omista asioistaan vielä huomennakin. Politiikassa tarvitaan muutos aseiden oopperasta ja kuvitteellisilta uhilta suojautumisesta kohti arkipäiväisempää turvallisuuspolitiikkaa ja aitojen, todennäköisten ongelmien ennalta ehkäisyä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi ympäristö- ja kehityspolitiikan yhdistämistä turvallisuuteen. Silti kaikesta ei pidä tehdä turvallisuuspolitiikkaa. Maailman muuttuminen suureksi lentokentäksi ei ole ”turvallisuuden” arvoista.
Tapio Laakso
kirjoitus on julkaistu Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton Sota vs. Rauha -julkaisussa